Ei mene ihan oikein

Kahvipurkin pohjalla oli muutama murunen, siksipä hyvä syy siirtyä torille aurinkoon aamukahveille. Iltapäivälehdestä luen vanhusten julmasta kohtelusta, kun ei ole lakia eutanasiasta niin heidät kidutetaan kuoliaaksi, ilman ruokaa, vettä ja puhtautta, joutuuhan se kuolema sitten ajastaan. Itse olen nähnyt sen ettei vakeasti nielevälle vanhukselle kukaan jouda maltillisesti tajoamaan juomaa ja ruokaa. Vanhus on vähällä kuolla kuivuuteen. Onneksi vuoroon tulee luottohoitaja joka ymmärsi ja osasi. Tämä oma kokemus on jo vuosien takaa.
Vanhukset ja lapset ovat yhteiskuntamme kuluerä, joilta voi säästää euroja niille, jotka osaavat pitää ääntä.
Lastesuojelunlapset ovat huutolaislapsia, kuka hoitaa halvimmalla, jos he ylipäätään pääsevät mihinkään sijoitukseen. Väärin on se. että lähtökohta määrittyy eurolähtöiseksi, lapsen tulisi saada se hoito, minkä hän tarvitsee päästäkseen uuden elämän alkuun.
 Ne harva työntekijät, usein hekin epäpäteviä, istuvat laatuseminaareissa, jotta osaisiavat säästää enemmän olemalla tehokkaampia. Työntekijän taparaivossa jyskyttää jo ajat sitten kaikki aikataulut ohittanut lupaus asiakkaisperheen tilanteen selvittämisestä. Seuraavan päivän iltapäivä lehti kertoo tilanteen ratkenneen, poliisit hakevat isän ja hautausurakoitsija äidin, lapset on viety jonnekin turvaan, onneksi olivat omilla teillään kuten tavallisesti, nin eivät päätyneet äidin kanssa samaan autoon.
Vaikka lapset ovat vuosia traumatisoituneet todistaen väkivaltaa, päihdehuuruista örvellystä ja eläneet vain tässä hetkessä, koska mitään jatkuvuutta ei ole ollut. yhteiskunnan lupaa turvaa ja turvattua kasvua ei ole tarjolla. Traumat ovat vanhingoittaneet heitä loppuiäksi ja hyväkään hoito ei enää korjaa syntyneitä vaurioita ( puhumattakaan lääkkeet)
Yksittäiset tarinat ovat surullisia, vastenmielisiä ja turhia. Meillä on varaa ja resursseja hoitaa vanhuksemme ja lapsemme.
Mutta kysymys on, miksi tämä on mahdollista.
Suuri ihmetyksen aihe  on työntekijöisen luopuminen arvoistaan, eettisyydestään ja ammattiylpeidestään. Mikä on tämä käsittämätön lammasmaisuus, jolla he suostuvat osaksi yhteiskunnan väkivaltakoneistoa, jolla mitätöidään ja alistetaan heikoimmassa osassaolevien tarve turvaan,kun tavoitteena pitäisi olla ihmisarvoinen elämä.
Miksi yksittäinen työntekijä suostuu kolmen(3) minuutin kotikäytiin vanhuksen luona, kun työnkehittäjän aika-analyysi kertoo, että siinä ajassa nakaataan lääkkeet vanhuksen suuhun. Miksi se vauva jonka iho on pintynyt ruskeaksi vaihtamattomista vaipoista, jätetään edelleen päihdekäyttäjävanhempien huostaan, kun he lupaavat vähentää ja ainakin toinen on melkein selvinpäin tai ainakin naapurin 12v. voi tulla hoitamaan vauvaa, jos he molemmat päättävät lähteä ulos.

Olemme palanneet humanismissa keskiajalle, ihmisen arvo mitataan euroissa. Etten nyt vain ole epäreilu keski-ajalle, ehkä en.
Mutta missä kuuluu humanismin ammattilaisten ääni!