sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Ryöstöviljelty äly




Mistä väsyneelle voimaa ja iloa.
Väsyneelle saada voimaa omista tunteista. Voimaa syntyy kun tunnetilaa muutetaan, aidosti. Voimaa syntyy kun tehdään jotain mikä saa hänet omien tunteidensa äärelle. Kun olet kesksutellut liian yksipuolisesti järkesi kanssa, sydän voi tuoda tilanteeseen uuden näkökulman.
Väsyneen nauru muuttuu nopeasti jopa kyyneliksi, tai ryhmässä tyrskähdykseksi joita pian pyydelleeään anteeksi. Tunteen muutos saa aikaan fysiologian muutoksen, poskiin nousee puna,  pian alkaa olla kuuma. Rentoutus ja luovuus tulevat näkyviin.
Helpoin tapa saadaa tunteita aikaan on positiiviset palautteen ja  kiitos. Vaikka kukaan ei sanoisi mitään uutuusarvoltaan ennen kuulumatonta ja niin saatu kiitos on vahvoja tunteita herättävä.
Silmä tahtoo kostua ihan väkisin. Keskinäinen yhteys muuttuu, ainakin hetkeksi.
Silti
kiitosta käytetään säästeliäästi jopa kitsaasti ihan kuin sitä ei olisi tuhlattavaksi.
Kiitos kasvaa kiitoksesta ja missä ihminen viihtyy paremmin kuin kiitollisessa ilmapiirissä.

perjantai 3. elokuuta 2012

Keisarin vaatteet

Jos luulet olevasi liian pieni vaikuttamaan asioihin,
yritä nukkua suljetussa huoneessa, jossa on moskiitto.
- Afrikkalainen sananlasku



Pieni koulutyttö menee kouluun kameran kansa ja alkaa kuvata ja arvioida päivittäistä kouluruoka-annosta omalla blogisivullaan. Hälyhän siitä syntyy, ensin kamera kielletään, mutta sitten annetaan periksi. Aikuisilla tule hätä tehdä asialle jotain. Ruoka paranee hetkessä.

Nyt sivuilla on käynyt 7,5 miljoona ihmistä. Yhdeksän vuotias Martha Payne aloitti keskustelun, joka velloo nyt globaalisti maailman laajuisena. Näemme kouluaterioita ympäri maailmaa. Tästä keskustelusta voisi olla kateellinen aktiivisinkin politiikko tai kuka tahansa aikuinen.
Mutta miksi se onnistuu tältä pikkutytöltä. Missä on suomalainen blogi vanhusten hoidosta tai mistä tahansa meidän yhteisin varoin tuetetusta palvelusta, jota voisi tutkia sisältäpäin. Enkä tarkoita mitään kyreilevän kriittistä näkökulmaa, vaan avausta arkeen, joka kertoo arjen totuuden, keskustelun avaukseksi.

Vain lapsiko voi kertoa ettei keisarilla ole vaatteita. Sehän se sadun opetus oli. Tarvitaanko turmeltumaton, vilpitön rehellinen lapsen mieli, joka kertoo totuuden vilpittömyydessään. 
Tämä vilpitön lapsen mieli ei ymmärrää valtaansa, mikä liittyy siihen rehellisyyteen, jossa kerrotaan....näin näen.

Passiivisuutemme liittyy uskomukseen omien vaikuttamismahdollisuuksien olemattomuudesta, jonka Martha Payne osoitti harhaksi.  Mitä aoit tehdä? Mikä on ajatusten matka teoiksi? Vai jäätkö odottamaan, että tule se toinen, joka ottaa vastuun. Tyytymättömyys on myrkkyä. Ja mykkyys tappaa.




torstai 14. kesäkuuta 2012

Ei mene ihan oikein

Kahvipurkin pohjalla oli muutama murunen, siksipä hyvä syy siirtyä torille aurinkoon aamukahveille. Iltapäivälehdestä luen vanhusten julmasta kohtelusta, kun ei ole lakia eutanasiasta niin heidät kidutetaan kuoliaaksi, ilman ruokaa, vettä ja puhtautta, joutuuhan se kuolema sitten ajastaan. Itse olen nähnyt sen ettei vakeasti nielevälle vanhukselle kukaan jouda maltillisesti tajoamaan juomaa ja ruokaa. Vanhus on vähällä kuolla kuivuuteen. Onneksi vuoroon tulee luottohoitaja joka ymmärsi ja osasi. Tämä oma kokemus on jo vuosien takaa.
Vanhukset ja lapset ovat yhteiskuntamme kuluerä, joilta voi säästää euroja niille, jotka osaavat pitää ääntä.
Lastesuojelunlapset ovat huutolaislapsia, kuka hoitaa halvimmalla, jos he ylipäätään pääsevät mihinkään sijoitukseen. Väärin on se. että lähtökohta määrittyy eurolähtöiseksi, lapsen tulisi saada se hoito, minkä hän tarvitsee päästäkseen uuden elämän alkuun.
 Ne harva työntekijät, usein hekin epäpäteviä, istuvat laatuseminaareissa, jotta osaisiavat säästää enemmän olemalla tehokkaampia. Työntekijän taparaivossa jyskyttää jo ajat sitten kaikki aikataulut ohittanut lupaus asiakkaisperheen tilanteen selvittämisestä. Seuraavan päivän iltapäivä lehti kertoo tilanteen ratkenneen, poliisit hakevat isän ja hautausurakoitsija äidin, lapset on viety jonnekin turvaan, onneksi olivat omilla teillään kuten tavallisesti, nin eivät päätyneet äidin kanssa samaan autoon.
Vaikka lapset ovat vuosia traumatisoituneet todistaen väkivaltaa, päihdehuuruista örvellystä ja eläneet vain tässä hetkessä, koska mitään jatkuvuutta ei ole ollut. yhteiskunnan lupaa turvaa ja turvattua kasvua ei ole tarjolla. Traumat ovat vanhingoittaneet heitä loppuiäksi ja hyväkään hoito ei enää korjaa syntyneitä vaurioita ( puhumattakaan lääkkeet)
Yksittäiset tarinat ovat surullisia, vastenmielisiä ja turhia. Meillä on varaa ja resursseja hoitaa vanhuksemme ja lapsemme.
Mutta kysymys on, miksi tämä on mahdollista.
Suuri ihmetyksen aihe  on työntekijöisen luopuminen arvoistaan, eettisyydestään ja ammattiylpeidestään. Mikä on tämä käsittämätön lammasmaisuus, jolla he suostuvat osaksi yhteiskunnan väkivaltakoneistoa, jolla mitätöidään ja alistetaan heikoimmassa osassaolevien tarve turvaan,kun tavoitteena pitäisi olla ihmisarvoinen elämä.
Miksi yksittäinen työntekijä suostuu kolmen(3) minuutin kotikäytiin vanhuksen luona, kun työnkehittäjän aika-analyysi kertoo, että siinä ajassa nakaataan lääkkeet vanhuksen suuhun. Miksi se vauva jonka iho on pintynyt ruskeaksi vaihtamattomista vaipoista, jätetään edelleen päihdekäyttäjävanhempien huostaan, kun he lupaavat vähentää ja ainakin toinen on melkein selvinpäin tai ainakin naapurin 12v. voi tulla hoitamaan vauvaa, jos he molemmat päättävät lähteä ulos.
Olemme palanneet humanismissa keskiajalle, ihmisen arvo mitataan euroissa. Etten nyt vain ole epäreilu keski-ajalle, ehkä en.
Mutta missä kuuluu humanismin ammattilaisten ääni!


sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Selittäjän pako itsestä


Olemme olemassa toistemme kautta. Kasvamme itseksi niiden tunnekokemusten kautta, joita yhteys toiseen synnyttää. Tarvitsemme vahvoja tunnekokemuksia löytääksemme omat emootiot. Näin kertovat viime aikaiset peilisolututkimuksetkin.

Miksi sitten teemme kaikkemme ettei mikään tuntuisi miltään. On noloa olla väärässä, mokata, mieluummin laitamme valkoisen valheen toisensa perään niin että emme osaa itse rakentamastamme labyrintista ulos.

Selitykset kuulostavat selityksiltä, jokainen selitys vie kauemmaksi arvostuksesta, vilpittömyydestä ja rehellisestä yhteydestä.

Mitä tapahtuu minulle, kun tavaramerkkini on akrobaattiset selitykseni, löydän uskomattomia yhteyksiä asioiden välillä, loistavia kertomuksia siitä etten ole voinut olla vastuussa siitä ja tuosta ja tästä, kuinka elämää suuremmat vastoinkäymiset ovat tehneet mahdottomiksi hyvät tarkoitukseni.

Keskiverto tunneälyllä varustettu kuuntelija tunnistaa valheen kolmannen sekunnin jälkeen. Selityksille nyökkäily on se jälkeen puhdasta empatiaa

Seuraava kerta menee samalla koreografialla ja sitten taas uudestaan.  Henkinen välimatka kasvaa ja kasvaa.

Parisuhteessa tilanne määritellään erilleen kasvuksi, työelämässä selittäjän annetaan hoitaa omat hommansa, mutta yhteisvastuullisuutta on vaikea välttää.  Siksi vastuunvälttäjä alkaa ottaa selityksineen muita päähän.

Valkoiset valheet ja vastuun pois selittäminen näivettävät, vievät ilon.



Lainataan toisten viisauksia

REHELLISYYS

Rehellisyys ei ole lyömäase, vaan se on luottamuksen kivijalka.

Jos lähtee rikolliselle tielle, niin aikansa kuljettuaan pitää sitä ainoana oikeana.

Ajattelemattomuus ei ole rehellisyyttä.

Jos asialla näkee arvoa, antaa se tavoittelemisen voimaa.

Sisäinen ryhti tuottaa ulkoista rehellisyyttä.

Henkisen voiman vähyys saa ihmisen hakemaan nautintonsa alistamisesta ja varastelemisesta.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Peilisolu

lauantai 21. huhtikuuta 2012

Kenen totuus


Uskoamme siihen, kuinka voimme ymmärtää toisia luottamalla omaan kokemukseen ja logiikkaan, voi ihmetellä liki päivittäin seuraamalla erinäisten asioiden uutisointia. On se ihme etteivät kreikkalaiset toimi samalla loogikalla kuin me täällä tai kuinka voimme ymmärtää Norjan joukkosurmaajan motiiveja.
Yhdessä eläminen ja toimiminen edellyttää joitakin yhteisiä pelissäntöjä, mutta kenen pitää sopeutua toiseen. Tietenkin mieluusti sen toisen minuun, mutta entäs jos sen toisen mieli on vain niin kiinni omassa kultuurissaan tai jossain täysin tavoittamattomassa.
Kenen on vastuu vihastamme, pettymyksestämme ja pelostamme, kun turhaudemme sen toisen epäloogisuuteen, jota mielellään määrittelemme.  Kuka on vastuussa, että yritetään toimia yhdessä vastoin kaikkija historiallisia faktoja, kulttuurisia arvoja.
Kun totuudella on eri merkitys, kun arvoilla ja motiiveilla on eri merkitys. Tai ei ole olemassa mitään totuutta, on vain tämä hetki, jossa maksimoidaan mahdollinen tuleva oma potti.
Kenen pitäisi ymmärtää ja mitä.
Suhteellisen lyhyellä aikavälillä olemme oppineet, että media manipuloi meitä ja rankasti. Otsikon takana voi olla ihan mitä vaan, loogisuus on meidän uteliaisuudella rahastaminen, ja seuraava lause nolaa meidät ja utelaisuutemme.  Mitä voimme odottaa toisilta, mistä voimme kuvitella vallitsevan jonkin asteinen yhteiskuntasopimus, tosin sanoen mihin arvoihin voimme enää luottaa. Vai tyydymme vain miettimään kulloisia motiiveja ja sitä kautta päättelemme mahdollisen "totuuden".

sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Ehdoton totuus

Kuinka suuri onkaan riippuvuutemme totuudesta. Ymmärrän sen olevan yhteydessä turvallisuuden tunteeseemme, olisi jotain johon aivan varmasti voisimme luottaa, suuri totuus, mielellään vielä ehdoton sellainen. Varma tapa tulla onnelliseksi, hoikemmaksi, rikkaaksi ja suosituksi. Totuudestahan ei ole puutetta, mutta harmillista ja hankalaa on se, kun nämä totuusjulistukset ovat ristiriidassa toistensa kanssa. Ja näin olemme taas lähtöpisteessä, ainakin hetken päästä, jaksamme ehkä hetken olla varmoja siitä, että valitsemamme totuus on jotain kilpakumppania parempi, mutta keskimäärin uskomme tähän totuuteen hipuu aika nopeasti.

Se, mikä on totta, on oma intuitiomme. Voimme ymmärtää tässä ja nyt vain sen mihin kykenemme. Onneksi sekin on muuttuvaa ja kehittyvää, olemme tänään ihan muuta kuin kymmenen vuotta sitten ja taas kymmenen vuoden päästä muuta kuin tänään. Parempaa vai huonompaa on makuasia, totuutemme ainakin elävät suuntaan ja toiseen, kuten tapahtuu koko maailman kaikkeudessa.

Välähdys nimisessä kirjaan M. Gladwell on kerännyt tutkimuksia intuitiivisesta tietämisestä, siitä kuinka alitajuisesti tiedämme, vaikka emme pystykään määrittelemään miksi. Parhaat päätökset eivät syntyisikään suuresta tietomäärästä vai kyvystä prosessoida tietoa käyttämällä omaa intuitiivista "ohutsiivutuksen"taitoa. Emme vastaa liian nopeasti miksi kysymykseen vaan luotamme mielikuvaan, mikä meille syntyy, kuten kirjan antiikin tutkija toimi, kun sanoi patsaan oksettavan häntä ja siksi se ei voi olla aito. Hän luotti tunteeseen ja analysoi tunteen rationaalisesti.

Pitäisikö ajatella että meissä on paljon enemmän totuutta kun haluamme uskoa, mutta halumme riippuvuuteen sotkee luottamusta itseen. Oman tien kulkijana oleminen voi olla myös välillä hankalaa. Emme haluakaan sitä mitä muut tai otamme riskin, joka tee meistä vähän hassahtaneen toisten silmissä, kuten antiikintutkijalle saattoi käydä, kun mielipiteen perustelu oli oksetuksen tunne. Oma haasteensa on myös siinä jos ja kun haluamme tehdän täyskäännöksen.

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Yhdessä kokemisen taito


Kolme teatteriesitystä teatterimaratonissa. Pietarilaisen teatteriprofessorin huuto siitä, että nollasta, tyhjästä mielestä kasvaa uusi mieli, uusi kokemus, näkyy nuoressa näyttelijässä. Tunteiden kirjo virtaa, tyrskkyy, seestyy, vie mukanaan niin ettei edes oikein ennätä tajuta. Hänen kyyneleensä nostavat omat kyyneleet, nauruni tyskähtää hänen totisuudestaan. Naapuri joka iskuu niin liki, että hänen hajusteensa tartuu, ynähtelee ja todistaa osaavansa venäjää, kun murahtaa ennen meitä muita.
Esitys jättää suihkun raikkaan olon, jonka tunnelmasta vain vaivoin siirtyy kohta uuteen tunnelmaan.

Edellinen tunnelma nollautuu rujouden, väkivallan ja ahdistuksen näyttämöllä. Edellisiä tunteita kevennetään huumorilla. Vaikuttavaa, mutta tunteiden kirjo ei yllätä.

Ennen viimeistä esitystä on onneksi aikaa kahviin ja pieneen sosiaaliseen pysähtymiseen. Mieli vähän nollautuneena alkaa uusi tunneturbulenssi. Aleksis Kiven viimeinen päivä Hannu Mäkelän tekstin mukaan. Nerouden ja hulluden kudelma, runollisuudesta raivoon muutamassa sekunnissa ja sitten taas takaisin yhtä nopeasti. Ennakoitavuus nollassa. Näyttelijä on edessäsi ja tartuu käteesi, ja on jo muualla, maanisen mielensä uudella näyttämöllä. Kaikki on kuitenkin loogista, yhden ihmisen elämän tarina, jossa on vain niin paljon kaikkea; tunteita, ajatuksia, ideoita olisi kokonaiselle kylälle.

Näytelmän jälkeen on hiljainen olo, koska tarttuneet tunteet myllertävät mielessä ja hakevat ajatuksia rauhoittuakseen. Mykistynyt olo tulee tunteiden massivisuudesta, miten kukaan pystyy edes esittämään tuota, joka on tosin meissä kaikissa jossain, jonkin asteisena, muutenhan en ymmärtäisi sitä.

Näytösten jälkeen on puhdistunut olo, ihan kuin itsekin olisi ollut näyttämöllä. Tunteitani ja sieluani on liikuteltu yhden iltapäivän aikana ennemmän kuin pitkkään aikaan.  Monologi on dialogia tehokkaampi, monologissa joudun vastamaan itse.