Ehdoton totuus

Kuinka suuri onkaan riippuvuutemme totuudesta. Ymmärrän sen olevan yhteydessä turvallisuuden tunteeseemme, olisi jotain johon aivan varmasti voisimme luottaa, suuri totuus, mielellään vielä ehdoton sellainen. Varma tapa tulla onnelliseksi, hoikemmaksi, rikkaaksi ja suosituksi. Totuudestahan ei ole puutetta, mutta harmillista ja hankalaa on se, kun nämä totuusjulistukset ovat ristiriidassa toistensa kanssa. Ja näin olemme taas lähtöpisteessä, ainakin hetken päästä, jaksamme ehkä hetken olla varmoja siitä, että valitsemamme totuus on jotain kilpakumppania parempi, mutta keskimäärin uskomme tähän totuuteen hipuu aika nopeasti.

Se, mikä on totta, on oma intuitiomme. Voimme ymmärtää tässä ja nyt vain sen mihin kykenemme. Onneksi sekin on muuttuvaa ja kehittyvää, olemme tänään ihan muuta kuin kymmenen vuotta sitten ja taas kymmenen vuoden päästä muuta kuin tänään. Parempaa vai huonompaa on makuasia, totuutemme ainakin elävät suuntaan ja toiseen, kuten tapahtuu koko maailman kaikkeudessa.

Välähdys nimisessä kirjaan M. Gladwell on kerännyt tutkimuksia intuitiivisesta tietämisestä, siitä kuinka alitajuisesti tiedämme, vaikka emme pystykään määrittelemään miksi. Parhaat päätökset eivät syntyisikään suuresta tietomäärästä vai kyvystä prosessoida tietoa käyttämällä omaa intuitiivista "ohutsiivutuksen"taitoa. Emme vastaa liian nopeasti miksi kysymykseen vaan luotamme mielikuvaan, mikä meille syntyy, kuten kirjan antiikin tutkija toimi, kun sanoi patsaan oksettavan häntä ja siksi se ei voi olla aito. Hän luotti tunteeseen ja analysoi tunteen rationaalisesti.

Pitäisikö ajatella että meissä on paljon enemmän totuutta kun haluamme uskoa, mutta halumme riippuvuuteen sotkee luottamusta itseen. Oman tien kulkijana oleminen voi olla myös välillä hankalaa. Emme haluakaan sitä mitä muut tai otamme riskin, joka tee meistä vähän hassahtaneen toisten silmissä, kuten antiikintutkijalle saattoi käydä, kun mielipiteen perustelu oli oksetuksen tunne. Oma haasteensa on myös siinä jos ja kun haluamme tehdän täyskäännöksen.